tiistai 23. toukokuuta 2023

Vartissa junalla Poriin, autolla puolessa tunnissa Leineperiin ja kolmessa vartissa Yyteriin

Toukokuu ja kesä on juuri ovella. Mitä suunnitelmia Sinulla on kesälle? Koronavuodet onneksi myös opettivat, että kotimaassakin on paljon katseltavaa, eikä tarvitse lähteä kovin kauaskaan. Harjavalta on siitä mukava paikka, että lähellä on paljon kaikkea katseltavaa ja ihmeteltävää. On upea jokimaisema, joka kaupungin kohdalla levittäytyy järvimäiseksi. Keskusta on vehreä ja padolta aukeava näkymä Nakkilaan päin on huikea. Padon kohdalta pääsee myös ihanaan Paratiisilehtoon, jossa näin toukokuussa on huumaava lintujen konsertti. 

Harjavallan helmi löytyy sitten Kokemäelle päin kurvatessa vanhaa jokivarsitietä. Se on Emil Cedercreutzin museo, jota ei voi tarpeeksi ylistää. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi perusnäyttelyissä riittää katseltavaa. Emilin taiteilijakoti, maahengen temppeli, veistossali ja taulukokoelma ihmetyttävät jokaista ja kaikenikäistä vierailijaa. Taiteilijan veistospuisto on myös auki ohikulkijalle aina ja ilmaiseksi.

Aloin miettiä, miten keskellä kaikkea mukavaa me olemmekaan. Tästä pääset Poriin puolessa tunnissa, junalla vartissa. Raumalle ajelet noin kolmessa vartissa eikä Tampereellekaan kestä junalla kuin runsaan tunnin verran. Jos ruukkimaisemat kiinnostavat, voit tehdä kierroksen: Kauttuan tai Leineperiin ajelee vajaassa puolessa tunnissa eikä Noormarkun Ahlströmin ruukkikyläkään ole kuin kolmen vartin ajomatkan päässä. Ruukkien lisäksi ihmeteltävää on Alvar Aallon terassitalossa Kauttualla ja Noormarkussa Villa Maireassa.



Samassa ajassa ajelet tästä Eurajoen ihanaan Vuojoen kartanoon. Merelle pääsee myös Eurajoelta ja Luvian Laitakarissa on jo merellistä meininkiä. Tuossa kolmessa vartissa ajelet myös luoteeseen meiltä ja olet Yyterin biitseillä. Jos jatkat vielä vähän matkaa päädyt Reposaareen, Mäntyluodon Uniluotoon tai Kalloon, joka on pieni kallioinen saari majakoineen. Ihmeteltävää riittää joka kolkassa. Mustinkohan mainita kaikki tärkeimmät? 

lauantai 10. joulukuuta 2022

Maalaisjoulu 2022 vuokrattavana

Nyt kävi niin, että asiakkaan joulumajoitus on peruuntunut ja tarjoamme edullisesti majoitusta joulun ajaksi. Punaiseen piharakennukseen mahtuu hyvin kuusi yöpyjää. Voit tutkia huoneiston pohjapiirustusta etusivulta. Kuvia huoneista löytyy myös galleriasta. Pe 23. - ma 26.12. kolme yötä (koko huoneisto) maksaa 390 €, kun majoittujat tuovat omat lakanat ja pyyhkeet mukanaan. Jos haluat viettää rauhallisen joulun kauniissa maalaismaisemassa, ota yhteyttä. Pihalta pääsee suoraan metsätielle, silti keskusta, joulukirkko ja kaupat ovat lähellä.



Tilan päärakennus on samassa pihapiirissä
Pihapiirissä on kauniita vanhoja rakennuksia



maanantai 28. maaliskuuta 2022


Viime kesä ja vielä syksykin oli todella vilkas ja olemme vähän huilineet talven aikana. Uusia varauksia on kuitenkin jo tehty. Heinäkuusta lähtien on mahdollista majoittua jälleen piharakennukseemme. Toivottavasti kesästä tulee yhtä kaunis ja lämmin kuin viime vuonna. 


Olemme myös viime vuonna siirtyneet maalämpöön, joka oli todella hyvä ratkaisu, sillä tilamme rakennuksissa kuutioita ja neliöitä riittää. Käytössä on kuitenkin vielä myös ilmalämpöpumppu, joka antaa viilennystä, jos hellettä riittää taas kuten viime kesänä. 


Näillä näkymin koronatilannekin on kesällä varmaan rauhallisempi ja festareitakin voidaan pitää, Pori Jazz nyt päällimmäisenä mielessä. Tervetuloa siis rauhalliseen maalaisidylliin. Pidempään majoitukseen voit kysellä tarjousta. Parhaiten saat kiinni meidät sähköpostilla.




maanantai 19. heinäkuuta 2021

Kesä on jo pitkällä ja tilallamme on ollut todella vilkasta. Ihmiset ovat löytäneet meille ja olemme samalla tutustuneet moniin matkailijoihin. Kotimaan matkailu on toisen koronavuoden aikana vain lisääntynyt. 

Viime vuoden keväänä uudistimme keittiön. Tämän vuoden alussa siirryimme maalämpöön, joka oli iso investointi. Elokuu on vielä vilkas lomakuukausi, mutta sen jälkeen siirrymme taas rauhallisempaan vaiheeseen. Syksy Suomessa on kuitenkin ihanaa matkustusaikaa, jos siihen töiden puolesta on mahdollisuus. Meidänkin takapihalta pääsee suoraan metsään. Marja- ja sienimetsät ovat aivan nurkan takana.



tiistai 2. helmikuuta 2021

Talviloma maalla

Länsirannikolla ei aina ole talvisin lunta. Nyt on ja luonto on uskomattoman kaunis. Koronan vuoksi ja ihan muutenkin kannattaa suosia lähi- ja kotimaan matkailua pienellä porukalla. Kysy tarjousta. Punaiseen ihanaan satavuotiaaseen piharakennukseen mahtuu hyvin kuusi majoittujaa. Keittiö on uusittu viime vuonna. Ks. kuvia galleriassa.
















lauantai 19. syyskuuta 2020

Mitä jos lähtisit syyslomalle ihan vain lähelle?

Naakan tilan syyslomatarjous 1. - 30.10.2020!  Kaksi vuorokautta yhden hinnalla, esim. kaksi henkilöä 89 €/ kaksi yötä tai esim. neljä henkilöä 127 €/ kaksi yötä. Talossa on kaksi isoa makuuhuonetta ja keväällä uudistettu keittiö. Majoitustalo sijaitsee pari kilometriä Harjavallan keskustasta, mutta kuitenkin jo omassa rauhassaan metsän reunassa. 

No mitä Harjavallassa tai lähistöllä voi tehdä syyslomalla? Ensimmäisenä tulee mieleen meidän upea uima- ja liikuntahallimme. Lenkille metsään pääsee suoraan pihastamme ja Hiittenharjun lenkkipolut ovat lähellä. Sieltä löytyvät myös frisbeegolfkenttä, curling- ja keilahalli. Luonnon ystävä voi rauhoittua Hiittenharjun avarassa maastossa tai joen pohjoispuolella Paratiisin luontopolulla. Aivan lähellä naapurissa Kokemäellä on myös Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto

Kokemäenjoki virtaa Harjavallan läpi, entäpä jos lähtisit kalaan? Golfin ystävät löytävät 18-reikäisen kentän vartin ajomatkan päästä Nakkilasta. Poriin ajaa puolessa tunnissa ja Rauman vanha kaupunki on kolmen vartin automatkan päässä meiltä. Sokerina pohjalla on tietysti Harjavallan oma helmi, Emil Cedercreutzin museo upeine veistoksineen ja vaihtuvine näyttelyineen.

Tutustu Naakan tilan kotisivuihin ja ota yhteyttä pian! 











keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Elämä koronakevään jälkeen

Meillä peruuntuivat monet jo aikaisin varatut majoitukset.  Porissa SuomiAreena ja Jazzit jäivät tältä vuodelta väliin ja monet häätkin peruuntuivat. Satsasimme majoitustalon keittiöremonttiin, kun tilauksia ei ollut. Nyt toivomme, että löytäisitte tänne ihan vain muuten.

Satakunta tarjoaa paljon nähtävää. Tiloihimme mahtuu hyvin 5- 6 majoittujaa ja enemmänkin. Vuokraamme aina koko talon. Vaikka tulisit yksin, koko talo on sinun.

Olemme Harjavallan kaupungin keskustan lähellä, silti maaseudulla. Ovelta voi lähteä suoraan kävelylle metsään. Ohi kulkee mukava pyörätie. Kaupungilla on monta kivaa uintipaikkaa, jossa perheen pienimmätkin viihtyvät. Paratiisin luontopolku on myös lähellä.

Kaupungin helmi on Emil Cedercreutzin museo.

Tällä hetkellä siellä on syksyyn asti perusnäyttelyiden lisäksi mm. nukkekotinäyttely. Vaikka et ehtisi käymään sisällä, museon piha on näkemisen arvoinen patsaspuisto. Siellä on  kymmeniä Emilin tekemiä patsaita, mm. Äidin rakkaus -veistos. Samanlainen löytyy Helsingin Kaisaniemestä. Myös Porin karhu -patsas on puistossa.

Poriin ja Eurajoelle ajaa puolessa tunnissa autolla,  Rauman vanhaa kaupunkia pääset ihastelemaan kolmen vartin ajomatkan jälkeen. Leineperin Ruukki pikkuputiikeineen on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä.
Merelliseen Poriin, vaikka upeaan Kalloon, taittuu myös alle tunnissa.